Olin aikoinani töissä paikassa, jossa myytiin leivonnaisia ja sämpylöitä. Päivän päätteeksi nämä ruuat oli määrä heittää roskiin, niitä ei saanut antaa pois tai viedä mukanaan, koska työnantajan mielestä se olisi ollut varastamista. Kuinka monet kaupat pitävätkään roskia omaisuutenaan ja sulkevat ne aidatulle lukitulle alueelle? Miten järjettömin perustein tällaista tehdään! Kuinka paljon täysin syömäkelpoista ruokaa heitetään Suomessakin roskiin?!
Yksilöinä emme ole yhtään sen parempia. Ostamme liikaa ja päädymme heittämään ruokaa pois, koska se ehtii pilaantua ennen kuin ehdimme sen syödä. Tai kuvittelemme olevamme jotenkin parempia kuin muut, koska teemme ison osan ostoksistamme kirpputoreilla tai facebookin vaihtoryhmissä. Kulutus on kulutusta. Milloin pysähdymme ajattelemaan tarvitsenko todella?
Joskus on hyvä pysähtyä ja miettiä ihan uudella tavalla tätä järjettömyyttä. Onko pakko olla osa tätä kulutusyhteiskuntaa vai onko olemassa kestävämpiä vaihtoehtoja? Vihreä Vastarinta katsottavissa Ylen Areenassa vielä 24pv.